Koulutus Työttömien työkyvyn arvioinnista 16.2.2022 webinaarina
Työttömien työkyvyn arviointi ja tukeminen
– kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen
Työllisyyden hoito elää maassamme suurta mullistustaan. Useilla paikkakunnilla on meneillään Työkykyohjelmaan ja Kuntakokeilu-hankkeisiin liittyvää kehittämistyötä. Näissä kaivataan uusia toimintatapoja myös työttömien työkyvyn arviointiin ja tukemiseen. Terveydenhuoltoa ja lääkäreitä kaivataan mukaan uudenlaiseen monialaiseen yhteistyöhön. Saman aikaisesti mietitään tulevaisuuden Sote-keskusten työkyvyn arvioinnin ja tukemisen palvelupolkuja.
On arvioitu, että kolmannes työttömistä on todellisuudessa työkyvyttömiä, mutta näitä tiloja ei ole tunnistettu. Työttömät käyttävät terveyspalveluita vähemmän kuin työssä käyvät, vaikka ovat sairaampia. Lisäksi noin 20 %:lla on työkykyä tukevien hoidon tai kuntoutuksen tarvetta, joka ei tule esille tavanomaisissa palveluissa. Nämä henkilöt eivät tule autetuiksi pelkästään työhön tukemalla. Tarvitaan työllistämispalveluiden, terveydenhuollon ja sosiaalityön uudenlaista yhteistyötä.
Tämä koulutus soveltuu terveyskeskuslääkäreille, työllisyyspalveluiden, oppilashuollon ja työhön valmennuksen työryhmissä toimiville lääkäreille, psykiatreille ja muille vaativia työkyvyn arvioita tekeville lääkäreille, näiden työryhmien muille jäsenille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille.
Koulutuspäivän aikana osallistuja saa kuulla uudesta toiminta- ja työkyvyn arvioinnin teoriasta ja oppii, mitä monialainen toiminta- ja työkyvyn arviointi tarkoittaa. Hän oppii, mitä toimintakykytietoa on hyvä kerätä vaativassa työkyvyn arvioinnissa ja mistä sitä tietoa voi saada. Hän oppii lääkärin ja psykologin työkyvyn arvioinnin yhteistyöstä ja saa lisätietoa neuropsykologin roolista työkyvyn arvioinnissa. Lisäksi hän syventää tietojaan ja osaamistaan psykiatrisesta työkyvyn arvioinnista sekä lausuntojen laatimisesta.
Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään 31.1.2022 koulutus@neural.fi